maanantai 13. helmikuuta 2012

Ruokavaihto Day 1

Sain ruokavaihtoon jopa kaksi vastausta, eli yhden enemmän kuin uskalsin toivoa! (Jos joku haluaa vielä niin edelleen voi lähteä mukaan) Tällä viikolla testaillaan Hannan reseptejä, suurkiitos jo etukäteen :) Sormet syyhyten odotan viikon ''kohokohtaa'' pääsen kokeilemaan ihan uusia juttuja, mutta siitä lisää myöhemmin!
Etukäteen kerroimme onko allergioita tai ruokarajoitteita, näin Hanna tiesi olla laittamatta listalleni ykkösinhokeitani, eli makaronilaatikkoa ja kalapuikkoja ja itse karsin listasta oliivit pois. Osuin kuitenkin laittamaan sinne kanakeiton, josta Hannalle on jäänyt kouluajoilta kauhukuvia, mutta rohkeasti hän lupasi kokeilla sitä :)
Tänään tein ''Jauhelihasörsseliä'', sen kananmuna hieman mietitytti etukäteen, mutta ihan turhaan. Kaiken lisäksi tein sen naudan paistijauhelihasta, vaikka yleensä en kaupan jauhelihoja syö, silti nam!

400g jauhelihaa
n. 200 g vihanneksia(parsakaali, herne, maissi, paprika, ym)
1-2 kananmuna
1dl ohrahelmiä (riisikin käy)
(oliivi)öljyä paistamiseen
mausteita (suola, roasted garlic&pepper, chili explosion)


Ruskista jauheliha. Keitä samaan aikaan ohrahelmet kypsiksi. Lisää jauhelihan sekaan vihannekset,
kypsennä(ite käytän pakasteita). Lisää kananmuna, sekoita tasaisesti sekaan. Mausta. Lisää lopuksi
kypsät ohrahelmet ja sekoita.
Nauti sellaisenaan.

Itse ruskistin jauhelihan ja pilkoin sinne yhden sipulin sekaan. Koska hyllystäni ei löytynyt ohjeen mausteseoksia, laitoin Kotigastronomin valkosipulisuolaa ja KG:n Piri Piriä reilusti. Niiden lisäksi laitoin vielä mustapippuria ja chilimausteseosta. Ohrahelmiä ei ollut kaapissa, joten keitin riisiä. Jauhelihan sekaan pakastimesta löytyi pussi herne-maissi-paprikaa, tässä kuva ennen kananmunan lisäystä

Ensin meinasin sekoittaa kananmunien rakenteen rikki kulhossa, mutta kippasin ne sittenkin sellaisenaan suoraan pannulle. Tässä vaiheessa sekoittelin paistosta ja kananmuna kypsyi mukavasti sinne sekaan. Lopuksi kippasin seoksen pannulta riisikattilaan ja sekoitin koko komeuden. Sormet syyhysi kipata sekaan vielä jotain tuorejuustoa, mutta päätin että tällä viikolla ei sävelletä :D Ja hyvä niin, koska maku oli erinomainen ilman mitään lisäyksiä!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Lohta ja Leipää

Teidän onneksenne menen ensviikonloppuna valokuvauskurssille, jos vaikka oppisin ottaan parempia kuvia :) Ja oon myös huomannu et jokaisella kunnon ruokabloggarilla pitäis aina olla tupsu jotain vihreetä näihin kuviin, mut mä en ookkaan kunnollinen :D

Eilen meillä syötiin uunilohta, kasvis-juustoperunoita ja Mozzarella-pestoleipää.
Tuota pestoleivän ohjetta (suoraan MAKU-lehden kalenterista) on jo ehditty kyselemään, joten tässäpä se:
25gr hiivaa
2 ½ dl vettä
n. 7dl hiivaleipäjauhoja
½ tl suolaa
2rkl rypsiöljyä
Täyte:
n. 1dl pestokastiketta
125gr mozzarellaa
30gr aurinkokuivattuja tomaatteja palasina

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää 2dl jauhoja ja sekoita velliksi. Laita kulho lämpimään vesihauteeseen noin 10 minuutiksi. (itsehän käytin kuivahiivaa, eli hiiva jauhon sekaan ja sit velliks) Kun taikinajuuri kuplii, lisää suola (laitoin KG yrttisuolaa ja KG vegeä reilusti) ja öljy (käytin aurinkokuivattujen tomaattien öljyä). Vaivaa taikinaan jauhoja, kunnes taikina irtoaa käsistä ja sitä on mahdollista kaulia. (Tein yleiskoneella ja jauhoja meni n. 5½-6dl ja ½dl laitoin pellavansiemenrouhetta). Kauli taikina n. 25x30cm levyksi, levitä päälle pesto, mozzarella ja aurinkokuivatut tomaatit (laitoin reilummin kun ohjeessa). Nosta leipärulla voideltuun, 1½ litran vetoiseen leipävuokaan, kohota liinalla peitettynä, lämpimässä paikassa 30min (itse kohotin vähän kauemmin, kun mozzarellaraaste ei ollut ehtinyt kokonaan sulaa ja näin viilensi leipää) Voitele kohonnut leipä vedellä ja paista 200c uunin alimmalla tasolla n. 35min.

Välimeren Uunilohi ja Kasvis-juustoperunat
Lohifileen päälle kokeilin tällä kertaa tuorejuustosekoitusta. En ollut aiemmin tätä tajunnut laittaa tuorejuustoa, mutta sain idean Satun uunilohesta! Aluksi laitoin lohen vuokaan ja ripotin päälle suolaa ja sitruunapippuria, laitan aina leivinpaperin alle, niin nahka ja jämät on helppo heittää siinä roskiin, eikä ne jämähdä vuokaan. Sekoitin Italian Yrtit ja valkosipulituorejuustoa, niitä oli vaan purkinpohjat , joten lisäsin myös vähän maustamatonta tuorejuustoa ja paljon pestokastiketta, sekä mustapippuria. Seos kalan päälle ja vielä viipaloitu tomaatti tuorejuuston päälle ja kala uuniin. Meillä ainakin tykättiin, jos ois ollut niin mustia oliiveja olisin varmaan laittanut lisäksi kalan päälle!

Laitoin uunivuokaan kaupan peruna-sipulisekoitusta, kasvissekoitusta ja purkin ruokakermaa. Maustoin reilulla kädellä mm. KG yrttisuolalla, KG vegellä, Bulgariasta tuodulla mausteseoksella ja KG Rubinolla. Paistoin perunoita folion alla ensin 45min ja sitten lisäsin mozzarellaraasteen, mikä leivän teosta oli jäänyt yli. Sekoitin suurimman osan juustosta perunoihin ja pinnalle jätin vain vähän.

Tänään ei oikein toi teksti tunnu luistavan, mutta eiköhän sieltä seasta ne olennaiset asiat löydä :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ruokavaihto!

Edit 9.2: Jostain syystä tonne kommentteihin ei oo jääny jätetyt kommentit (ainakin 2), niin voi laittaa viestii myös suoraan sähköpostiin minna.korppila(a)gmail.com tai fb:ssa yksityisviestiä :)

Oon miettinyt jo pidempään, että laitan tänne tällaisen idean ja katsotaan ottaako kukaan onkeensa! Olen aika huono keksimään uusia ruokalajeja ja luulen että moni muukin voi olla ''kangistunut kaavoihin'' ja siitä se ajatus lähti. Eli haastan jonkun ruokavaihtoon :) Haluaisin että joku muu tekee meille viikon ruokalistan ja teen itse samoin. Ruuat ei tarvi olla mitään erikoisia, vaan ihan niitä mitä teillä yleensä syödään arkisin! Ja vaihdokin toiveista riippuen voidaan sopia 1-2 ruokalajia per päivä tai 1 ruokalaji ja 1 ilta/aamupala, ihan mitä haluaa! Meillä ei ruokarajoituksia ole ja jos sellaisia on, niin tietysti otetaan ne huomioo.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Vauvamahakakku

Kaivelin välillä vähän arkistoja ja sieltä löytyi tämä vauvamahakakku. Tein sen kesällä 2010 ystävälleni, joka odotti toista poikaansa. Tätä tehdessä kokeilin ensimmäistä kertaa sokerikuorrutteen käyttöä, ja eihän se ihan putkeen mennyt kuten kuvasta näkyy!
Kakkua varten ostin kaupasta valmiit pohjat, niistä sitten leikkailin sopivia ympyröitä. Mahaosio on tehty isoon vatkauskulhoon ja tissit on tehty mariskooleihin. Eli vuoron perään vaan pohjaa, kostuketta ja täytettä. Täytteessä oli muistaakseni mansikoita, vanilla vispiä, rahkaa ja vähän liivatetta että osat pysy kasassa.
Muutaman tunnin annoin osasten hyytyä ja tein sillävälin Kotigastronomin vanilliinikreemin tekeytymään. Sitten kumosin kakut vadille ja päällystin ne kreemillä.
Sitten alkoikin mielenkiintoinen vaihe, eli sokerimassan työstäminen. Sen kauliminenhan onnistuu tomusokerin avulla, mutta ison palan siirtäminen oli ainakin minulle melko haasteellista (hyviä vinkkejä saa jättää kommentteihin)! Osan massasta värjäsin pastaväreillä paidan yläosia varten. Niinkuin kuvasta näkyy, paidan alaosa tuli vähän lautasen yli, niin tarvi tehdä omia viritelmiä. Yhdestä kohtaa paidan yläosa vähän repesi ja ajattelin paikata sitä veteen kostutetulla sormella, huomasin siin sitten, että vettähän ei missään nimessä tule sokerikuorrutteen päälle laittaa, se sulaa :)
Mutta pääasia että kakku oli ihan hyvää, joskin melko kosteaa. Tämä oli elämäni toinen täytekakku, ensimmäinen oli esikoisen 1v kakku, jonka ehkä myös joskus tänne jaan, jos kehtaan!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pasta Carbonara

Ekaa kertaa tehtiin pasta Carbonaraa ihan reseptin mukaan, kun pohdittiin ruokaa ystävän häihin Italia-teemalla. Sinne sitä ei kuitenkaan tehty, mutta muuten se on jäänyt pysyvästi ainakin meidän ruokalistalle!

Tähän versioon tarvit:
spagettia
1 pkt pekonia
1-2 sipulia
1prk ruokakermaa
1 munan keltuainen
mustapippuria reilusti
Grana Padano raastetta (tai parmesania)
suolaa (juuston suolaisuudesta riippuen)
Pilko jäinen pekoni pieneksi silpuksi, laita pannulle paistumaan. Pilko sipulit hienoksi ja lisää ne pekonin joukkoon, kun pekoni on hieman kypsynyt. Paista tämä seos kunnolla rapeaksi.
Laita spagetit kiehumaan suolattuun veteen. Kaada ruokakerma pieneen kulhoon ja sekoita sinne kananmunan keltuainen. Rouhi sekaan reilusti mustapippuria ja raasta maun mukaan juustoa (mitä enemmän, sen parempi!) Kun pasta on kypsää, kaada vesi pois ja lisää hyvin sekoitettu kerma-juustoseos ja pekonipaistos ja sekoita. Annoksen päälle voi raastaa vielä vähän juustoa, nauti heti!

perjantai 27. tammikuuta 2012

Tiitin feta-paprikapiiras

Muistan aina ottaa sen kuvan vasta kun puolet on syöty, mutta parempi sekin kun tyhjästä lautasesta :)

Tätä piirakkaa sain maistaa ensimmäistä kertaa kun ystäväni oli tehnyt sitä tyttärensä synttäreille. Oltais syöty varmaan koko piirakka, jos myöhemmin ei olis ollu tulossa lisää vieraita! Mielestäni myös välimeren piirakka sopisi tälle nimeksi, joten jos on Kreikka-teemaillallisia tulossa niin tätä vääntämään! Tällä kertaa olin laiska ja käytin valmispohjaa ihan vaan todetakseni että se ei sovi ollenkaan tähän piirakkaan. Joten tehkää tuo reseptin pohja. Kuvan piirakan oliivit on edelleen kaupassa, kun niitä ei kukaan muistanut sieltä tuoda!

Pohja:
100gr margariinia
2dl vehnäjauhoja
1/2dl vettä
1dl juustoraastetta

Täyte:
150gr fetajuustoa kuutioina
1/2dl mustia oliiviviipaleita
1dl smetanaa (laitoin itse koko purkin)
2 munaa
1 valkosipulinkynsi puristettuna
ripaus valkopippuria
1 vihreä paprika renkaina/puolikkaina

Sekoita pehmeä rasva, jauhot, vesi ja juustoraaste keskenään. Painele taikina vuokaan.
Levitä feta ja oliivit taikinan päälle. Sekoita kulhossa munat, smetana, valkopippuri ja puristettu valkosipulin kynsi, levitä seos fetan ja oliivien päälle. Koristele paprikarenkailla. Paista piirakkaa n. 25min 200c:ssa.

Hernari

Siis hernekeitosta ei saa sitten millään kaunista kuvaa, mutta yksi kaverini kommentoi että mieluummin joku kuva kun ei kuvaa ollenkaan!
Halusin jakaa tämän ruuan, koska olen itse joskus kuvitellut että itse tehty hernekeitto on mahdottoman työläs homma, mitä se ei todellakaan ole! Pikaruokaa se ei ole, mutta itse tekovaiheet ovat todella nopeita.
Tätä hernekeittoversiota varten tarvit:

500gr kuivattuja herneitä
Liha tai kasvisliemi jauhetta/kuution
Kotigastronomi porkkanarouhetta
Kotigastronomi sipulirouhetta
Maustepippuria
Valkopippuria
Sinappia
Kotigastronomi Vege aromimaustetta

Laitoin edellisenä päivänä herneet kattilaan likoamaan 2,5 litraan vettä. Seuraavana päivänä otin kattilan hellalle ja laitoin sekaan lihaliemijauhetta (jos haluaa ihan vegeversion, niin silloin laittaa kasvislientä). Annoin herneiden kiehua hiljalleen tunnin, jonka jälkeen lisäsin 3rkl porkkanarouhetta ja 3rkl sipulirouhetta. Noissa KG-tuotteissa 1 rkl vastaa yhtä kokonaista porkkanaa/sipulia. Näistä tuli ihan hyvä ja aito maku, tietysti jos haluaa viimeisen päälle tehdä, niin kuorii ja pilkkoo tuoreet sipulit ja porkkanat! Lisäsin myös vähän mauste- ja valkopippuria ja vege aromimaustetta. Annoin taas porista lähes tunnin ja lopuksi maistelin ja lisäsin n. 4rkl sinappia. Kannattaa maistella ja laittaa sitä sen mukaan mitä oma maku vaati! Itse en niin välitä lihasta tässä keitossa, mutta sekaan voi halutessaan pilkkoa palvikinkkua tai paistaa jauhelihaa.
Keittoa tuli reilusti ja laitoin sitä pari annosta pakkaseen, niin miehen ei tarvi koko viikkoa syödä hernaria töissä :)

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kasvisvuoka ja pekonipasta

Kaapissa oli pari kesäkurpitsaa ja ne piti käyttää johonkin. Viipaloin kesäkurpitsat ja pari tomaattia vuokaan, ripottelin päälle Kotigastronomin Vegetarian aromimaustetta ja Pippuriseos Rubinoa. Päälle kiehautin kotigastronomin juustokastikkeen, joka on mielestäni todella monikäyttöistä! Paistoin vuokaa n. 30min 200 asteessa.
Pastaan pilkoin pekonit suoraan pakastimesta (jäisen pekonin pilkkomiseen tarvii kunnollisen, terävän veitsen!) pienen pieneksi kuutioksi. Paistoin ne pannulla parin sipulin kanssa rapsakaksi. Keitin pastan ja kiehautin Kotigastronomin carbonara- ja juustokastikkeesta sekoituksen. Lopuksi heitin kaikki aineet sekaisin keskenään ja maustoin vielä vegellä. Nämä oli tällaset arjen pikaruuat!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Pohjaton juustopiirakka

Tämä on sellainen resepti, jonka näin Sikke Sumarin ohjelmassa ja samantien piti lähteä kauppaan! Piirakka on älyttömän helppo ja nopea tehdä. Lisäksi se on tällaiselle laiskalle taikinantekijälle unelma, koska siinä ei ole pohjaa lainkaan. Resepti on käytössäni muuntunut omaan makuun sopivaksi, mutta siitä kannattaa kokeilla erilaisia variaatioita. Kerran kokeiltiin laittaa sekaan paprikaa ja kinkkusuikaleita, mutta se vei mielestämme liikaa juustojen makua!

300gr raejuustoa
4rkl ruokakermaa
3 kananmunaa
6rkl vehnäjauhoja
250gr raastettua juustoa
5cm tuoretta chiliä
persiljaa
suolaa
mustapippuria

Juusto kannattaa valita oman maun mukaan. Ihan kevyitä juustoja ei kannata ottaa, koska ne eivät sula kunnolla. Ei myöskään pelkkää oltermannia, koska se ei ole erityisen voimakasta. Juustoja voi valita myös kahta laatua. Itse pidän voimakkaista, esim Valion Mustista juustoista. Myös polar täyteläinen sopii tähän hyvin. Myös Auraa, Koskenlaskijaa, Mustapekkaa yms. voi kokeilla tähän, itse en ole niitä vielä koittanut!

Raasta juusto ja pilko chili pieneksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Suolaa kannattaa laittaa juustojen suolaisuuden mukaan. Chili maistuu mukavan lempeältä rasvaisten juustojen kanssa, joten sitä ei kannata säikähtää. Jos ei tykkää voimakkaasta, niin chilistä kannattaa ehdottomasti ottaa siemenet pois. Valmista seosta kannattaa maistaa vähän raakana, että siinä on maut kohdallaan. Toki vehnäjauho maistuu siinä vielä raa'alle ja maut vielä uunissa tekeytyy. Laita seos piirakkavuokaan ja paista 180c n. 30min tai kun piirakka näyttää hyvältä.
Niin ja vaikka tässä kuvassa piirakka saattaa näyttää vähän munakasmaiselta, niin kananmunat ei kyllä piirakassa ole ainakaan minun suuhuni maistuneet kertaakaan!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Banoffee


Tästä olen lukenut monta kertaa ja luulin sitä hirveän työlääksi ja vaikeaksi! Ostin jo yli puoli vuotta sitten purkin kondensoitua maitoa, mutta se on odottanut tuolla kaapissa tekijäänsä tähän asti!

Pohja:
1/2 pakettia murskattuja Digestive keksejä
n. 75gr sulatettua voita

Murskaa keksit vahvassa pakastepussissa ja kaada sula voi sekaan. Voi ja keksimurut on helppo pyöritellä pussissa sekaisin. Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle (kannattaa laittaa leivinpaperi alle) ja laita jääkaappiin.

Täyte:
3 Banaania
1 prk Kondensoitua maitoa valmiiksi keitettynä
1 prk Vispikermaa

Mielenkiinnolla avasin maitopurkin (on siis säilykepurkki) ja varovasti maistettuani totesin että sehän on hyvää. Kondensoitua maitoa myydään myös keittämättömänä ja lukemani mukaan purkkia pitää keittää vesihauteessa monta tuntia, joten helpompi siis ostaa valmiiksi keitetty vaihtoehto! Levitin ''maidon'' (oli todella tahnamaista) keksipohjan päälle ja asettelin viipaloidut banaanit sen päälle. Lopuksi vatkasin kerman ja laitoin sen päälle. Kermasta jätin suosiolla sokerin pois, koska muissa aineissa oli tarpeeksi makeutta. Koristeeksi laitoin Kotigastronomin suklaa-banaaniströsseleitä, joissa muuten on ihan aito banaanin maku!
Kuvassa kakku on vuoassaan, koska otin sen kaverille mukaan. Toinen kuva on jämistä seuraavalta päivältä (strösselit vähän värjänneet yön aikana), mutta siinä näkyy nuo kerrokset. Eli se kondensoitu maito on tuota ruskeaa toffeen näköistä keksipohjasta seuraavana!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

oho, 50 kävijää!

Tasan 50 käyntiä on tullu mittariin, vaikka olen kertonut tästä blogista vain kahdelle kaverille :) On niin vähän vielä materiaalia, etten sillä ole vielä jakanut tätä esim. Facebookissa!

Ruokajutuista en ole taas(kaan) muistanut ottaa valokuvia, mutta tässä pari viimeviikkoista, nopeaa arkiruokaideaa:
Tonnikalakastike:
1 annos Kotigastronomi juustokastiketta ohjeen mukaan valmistettuna
1 sipuli
1prk tonnikalaa
Keltaista chilikastiketta
mausteita

Pilkoin sipulin hienoksi ja paistoin sitä pannulla, lisäsin sekaan purkin tonnikalaa ja jatkoin paistamista. Itse tykkään murentaa tonnikalapalat ihan pieneksi paistinlastalla. Sitten valmistin juustokastikkeen ohjeen mukaan ja heitin sipulin ja kalat sekaan. Maistelin ja maustoin maun mukaan :) Aikaa tämän tekemiseen meni alle 10 minuuttia!

Uuniperunat:
Tämä on niin nopea tehdä, ettei tosikaan!! (+paistoaika) Otin perunoita pussista ja vähän huuhtaisin niitä. (nypin idut pois, joita jostain syystä alkaa meidän jääkaapissa kasvamaan perunoihin heti!) Laitoin perunat puoliksi ja levitin uunipellille. Leikkauspinnalle laitoin ensin öljyä ja sitten mausteita. Päälle taisi mennä ainakin valkosipulisuolaa ja erilaisia yrttimausteseoksia. Pidin perunoita miedossa lämmössä, kunnes leikkuupinta oli hieman ruskistunut. Aika riippuu ihan perunoiden koosta. Näiden kanssa meillä tarjoiltiin kuorrutettua kalaa (valmis pakaste) ja Kotigastronomin ranskankerma-sipulidippiä kermaviiliin tehtynä.

Makaronipata:
Makaronia
Sipulia
Paprikaa
Kinkkukuutioita
Ruokakermaa
Mausteita

En oikein keksinyt mitä tekisi ruuaksi, joten aloitin paistamalla sipulia ja paprikaa pannulla. Senkään jälkeen ei oikein idea lähtenyt luistamaan, joten päätin laittaa makaroonit kiehumaan. Kurkattuani vielä jääkaappiin, huomasin puoli pussia kinkkukuutioita ja keksin makaronipadan. Valutin veden pois makaronien seasta ja hetin paistinpannulta sipulit ja paprikat sekaan, sekä kinkut. Lisäsin ruokakermaa ja mausteista mm. Kotigastronomin Pippuriseos Rubinoa ja Vegetarian Aromimaustetta.
Lautasella raastoin vielä päälle parmesania ja samoin sitä halusi 1v poikanikin :D
Löytyihän näistä sittenkin yksi kuvakin! Eli tässä makaronipata.


Joku voi ihmetellä kun aina mainitsen noita Kotigastronomin mausteita, mutta juttuhan on niin, että myyn niitä tuotteita ja asiakkaat monesti kysyy että mihkä tätä ja tätä voisi käyttää! Joten ehkäpä tulevaisuudessa vinkkaan heitä katsomaan täältä blogista ideoita :)

tiistai 10. tammikuuta 2012

Nachovuoka

Aika vierähtää hujauksessa ja taas on mennyt monta päivää ilman päivityksiä! Mutta nyt ajattelin jakaa viikko sitten tekemäni Nachovuoan. Tämän ruuan ohjeen kaivoin ja muuntelin toissakesänä ystävän polttareihin (ja käytiin muuten respan uunissa se paistamassa, koska vuokramökissä ei ollut luvattua uunia!!). Resepti on siitäkin vielä muuttunut matkanvarrella, enkä oikeastaan ikinä tee tästä(kään) ruuasta kahta kertaa samanlaista versiota! Tämä on myös sellainen ruokalaji joka ei meillä kauaa vanhene :)

Täyte:
1pkt jauhelihaa
1pkt kanasuikaleita
1-2 sipulia
Tacomaustetta
Kotigastronomi Paprikarouhetta
Kotigastronomi Tomaattirouhetta
Ruokakermaa
1/2prk Lidl:n salsakastiketta

Päälle:
Lidl:n lightly salted nacho-lastuja
Lidl:n Juustokastiketta (samaa sarjaa salsakastikkeen kanssa)
Juustoraastetta

Aluksi paistoin sipulit ja jauhelihat, sitten ruskistin kanat ja sekoitin ne jauhelihaan. Lisäsin salsakastikkeen, ruokakerman ja tacomausteen ja jätin hautumaan. Sitten muistin Kotigastronomin tomaatti- ja paprikarouheet ja koska kastike oli hieman liian vetistä, heitin niitäkin sekaan. Nämä kuivarouheet imivätkin hyvin nestettä ja kastikkeesta tuli sopivaa. Myös cheddarjuustoviipaleita meinasin sulattaa kastikkeeseen, kun muistin niiden pyörineen jääkaapissa, mutta mies olikin ottanut ne töihin evääksi!

Sitten laitoin kastikkeen uunivuoan pohjalle ja laitoin pussillisen nachoja päälle. Mielestäni nuo lidlin texmex tuotteet on tosi hyvän makuisia ja niitä onkin melkein aina kaapissa jemmassa! Nachot kannattaa asetella pystyyn, ei kuitenkaan yksitellen vaan itse teen sen kourallinen kerrallaan. Nachojen päälle kaadan purkillisen juustokastiketta ja vielä vähän juustoraastetta. Vuokaa paistetaan 200-225c:ssa niin kauan että juusto ruskistuu. Kuva ei taaskaan ole kovin edustava, mutta jälleen kerran maku paljon parempi ;)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Iltapalapiirakka


Tänään kokkailin monenmoista, joista tänne ajattelin jakaa herkullisen Pekoni-Kanttarellipiirakan. Kuva tosin ei ole yhtään edukseen, mutta maku oli sitäkin parempi! Oikaisin vähän ja kokeilin ekaa kertaa valmista Myllyn Paras piirakkapohjaa kaupan pakastealtaasta. (Olen muutenkin tosi laiska tekemään mitään taikinoita!!) Pohja oli todella helposti levittyvä (pyöreä muodoltaan) ja hyvänmakuinen, joten käytän sitä siis toistekkin!

Täyte:
1pkt Pekonia
1 sipuli
kantarellejä
1/2 Koskenlaskija voimakas sulatejuustoa
Mustapippuria
Pinnalle juustoraastetta


Ensin pilkoin jäisen pekonin ihan pieneksi, heitin ne pannulle ja paistoin hetken. Sitten lisäsin sipulita ja sienet sekaan. Sienet oli pakastimesta, joten niistä oli jo ennen pakastamista paistettu nesteet ''ulos''. Lopuksi sulatin Koskenlaskijan sekaan ja levitin täytteen pohjan päälle. Pinnalle ripottelin juustoraasteen ja paistoin 200c n. 40-50min. Tosin vähempikin olisi riittänyt, mutta piirakka vähän unohtu uuniin :)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Ristiäisherkkuja 2011

Toisenkin poikamme ristiäiset pidettiin vaarilassa, eli minun kotipaikassani. Poika kastettiin saman pöydän ääressä, missä useampi aiempikin sukupolvi on saanut nimensä!

Tarjolla kahvia ja sen kanssa useita suolaisia ja makeita herkkuja. Ruokaa ei alettu laittaa, mutta koska osa vieraista tuli kauempaa, niin päätettiin tarjota useita eri vaihtoehtoja että jokainen saa varmasti mahansa täyteen!

Suolaisina vaihtehtoina oli:
  • Karjalanpiirakat (kaupan pakastealtaasta)
  • Kinkkupasteijat (myöskin pakastealtaasta)
  • Kalkkuna-paprikapiirakka
  • Kantarellipiirakka
Makeita tarjottavia puolestaan oli:
  • Mokkapikkuleivät (Isomummun tekemiä, taivaallisia kerrospikkuleipiä)
  • Minttusuklaakakku (eli tarkemmin MinttuDominoPätkiskakku chocomumin blogista)
  • Tyrnivalkosuklaakakku (Mummun tekemä, aivan taivaallisen makuinen)
  • Salmiakki-Sitruunakakku (Tämän reseptin keksin omasta päästäni)
Lisäksi pöydässä oli mummun kasvattamaa vesimelonia!

Huono puoleni keittiössä on, etten juuri koskaan saa kahta kertaa samanmakuista ruokaa. Nämäkin herkut on tehty pääasiassa ilman reseptejä. Tässä kuitenkin jonkinlainen hahmotelma Salmiakki-Sitruunakakusta.

Pohja:
Tasangon sitruunakeksejä
Voita
Täyte:
Valion Sitruunarahkaa/ Maustamatonta rahkaa
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta/ Kuohukermaa
Raastettua sitruunan kuorta
Turkinpippuri crushia
Sitruunamehua
Liivatelehtiä
Koristelu:
Sitruunaa
Turkinpippuri crushia

Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Painele seos irtopohjavuokaan. Sekoita täytteen aineet ja maistele että se on sopivan makuista. Makeutta voi säädellä käyttämällä sitruunarahkan rinnalla tavallista rahkaa ja vaahtoutuvan vaniljakastikkeen tilalla kermaa. Makeutta tulee turkinpippurirouheesta melko paljon. Laita sopiva määrä liivatelehtiä likoamaan (muista että hapan vaatii hieman enemmän liivatetta) ja kiehauta sitruunamehu, purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne mehuun. Kaada ohuena nauhana, kokoajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä viileässä yön yli. Omassa koristelussani meni pieleense, että laitoin turkinpippuri crushin liian ajoissa ja se suli. Kakku näyttääkin ihan kamalalta, mutta onneksi maistui hyvältä! Eli sitruunakoristeet voit laittaa aiemmin, mutta laita rouhe juuri ennen tarjoilua.